tiistai 26. marraskuuta 2019

Loppuseminaarin antia - ideoita, mietittävää ja konkretiaa kotievääksi

Hankkeen loppuseminaari järjestettiin Kuopiossa torstaina 21.11.2019. Osallistujia oli 25, suurin osa istui paikan päällä ja muutama osallistui etänä Zoomin avulla.


Päivän aloitti Marika Toivola Raumalta otsikolla Arviointi ja oppimateriaali oppimiskulttuurin tärkeimpinä tukipilareina. Marika on käänteisen oppimisen kehittäjä ja korosti mm., että pänttäys vasta juuri ennen koetta vie tiedon vain lyhytaikaiseen muistiin eikä tapahdu syväoppimista. Hänen kokeissaan oppija saa itse valita tehtävän sen mukaan, mikä hänen arvosanatavoitteensa on. Oppija myös itse korjaa kokeensa, jolloin oppii virheistään.
Formatiivisen arvioinnin teoreettinen malli (Black & William, 2009)

Marikan jälkeen kehittäjäopettajat pääsivät lavalle esittelemään oppimateriaalituotoksiaan. Osa oli lähes valmiita ja muutamasta kurssista puuttui vielä osioita - joka tapuksessa huikeita kokonaisuuksia on tulossa seuraviin lukiokursseihin: MU1, OP1, ENA1, HI3, ÄI4+FI2-yhteiskurssi, TE1, BI2, MAA2 ja MAY1. Viimeistään huhtikuussa 2020 löydät linkit näihin kursseihin tämän blogin Tuotokset-välilehdeltä. Upeaa on, kuinka opettajat yli maakuntarajojen yhteistyössä toteuttivat kurssinsa! Jokaista kurssia oli tekemässä vähintään kaksi opettajaa, osalla oli lisäksi kommentoija-opettajia sparraamassa kurssin sisältöjä. Uusi LOPS2021 on huomioitu materiaaleissa.
Anne Parkkari-Karppinen ja Kristiina Tallgren: OP1-kurssi

Ainomaija Paakkinen: ENA1-kurssi
Jani Repo ja Maija Ruuskanen: HI3-kurssi
Marita Väisänen ja Titta Hietala: ÄI4+FI2-kurssi

Tiina Lehmusoksa: BI2- ja TE1-kurssit
Esimerkki MAA2-kurssin H5P-tehtävästä (Olavi Lappalainen)
Eerika Häkkinen: MAY1-kurssi
Iltapäivän päätteeksi Harto Pönkä puhui monipuolisesti pedagogisista malleista ja Mika Salonen toi kuulumisia valtakunnallisista oppimateriaalihankkeista.
Harto Pönkä Oulusta, https://www.slideshare.net/hponka/pedagogiset-mallit-opetuksen-suunnittelun-kehyksin

Mika Salonen Turusta, http://www.koulutustakuu.fi/hankkeet/tase/
Seminaaripäivän tallenteet löytyvät Isoverstaan Tallennepalvelusta:
http://bit.ly/loppusemma19
Twitteristä löydät #Isoverstas -hashtagillä (-->Viimeisimmät) lisää seminaarin annista!

perjantai 8. marraskuuta 2019

Loppuseminaariin ilmoittautuminen päättyy pian - toimi ripeästi!

Isoverstaan Oppikirjattomuushankkeen loppuseminaari järjestetään Kuopiossa torstaina 21.11.2019, klo 9-15.30. Asiantuntijapuheenvuoron esittävät Marika Toivola (arviointi ja oppimateriaalit), Harto Pönkä (pedagogiset mallit opetuksen suunnittelussa) ja Mika Salonen (valtakunnalliset kokemukset oppimateriaalihankkeesta). Hankkeen kehittäjäopettajat esittelevät tekemiään oppikirjattomia lukion verkkokursseja. Suurin osa materiaaleista on rakennettu Moodleen, muutama Peda.net-alustalle. Etäosallistuminen on mahdollista. Ilmoittaudu pian, niin pääset kurkkaamaan jakoon tulevia tuotoksia! Ilmoittautuminen päättyy ke 13.11.2019.
Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki: https://www.isoverstas.fi/koulutuskalenteri/index.php?show_event=1549879756

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Hanke etenee ja jatkuu materiaaleja hioessa ja pilotoinneissa

Syyslomalle saattoi lähteä huojentunein mielin, sillä hankkeemme sai jatkoaikaa keväälle 2020. Näin saamme varmistettua, että tuotettavia oppikirjattomia kursseja ennätetään hätäilemättä rakentaa ja myös pilotoida omilla opiskelijoilla. Monet kurssit ovatkin juuri pilotoinnissa lukioissa. Jatkoaika parantaa kurssikokonaisuuksien laatua mahdollistamalla lopullisen hiomisen kevään puolella. Loppuseminaarin järjestämme joka tapauksessa 21.11.2019 - tervetuloa paikalle tai kuulolle.


Uuden vivahteen hankkeen tuotoksiin toi viime viikolla toteutettu Moodlemme päivitys Pinja-versioon. Värimaailma muuttui ja myös uusia ominaisuuksia tuli tarjolle. Muutamia korjattavia pikkuvikoja on jo löydetty, mutta kehujakin uudesta Pinjasta on jo kentältä kiirinyt.
Ensi tiistaina tarjoamme kehittäjäopettajillemme Pinja-webinaarin, jossa he saavat lisäperehdytystä uuden Pinja-Moodlen käyttöön.


Harto Pönkän vetämän webinaarin tallenne somen käytöstä opetuksessa (1.10.2019) löytyy täältä.

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Valtakunnallinen työseminaari Helsingissä 19.9.2019

Toisen asteen oppimateriaalihankkeiden työseminaarissa Anni Miettunen Opetushallituksesta korosti oppimisen polkujen ja oppimisen ilon vahvistamista, varhaiskasvatuksesta lähtien. OKM:n Anna Mäkipää kertoi keskeisistä hallitusohjelman tavoitteista, kuten jatkuvasta oppimisesta, koulutuksen ilmaisuudesta ja oppivelvollisuusiän laajentamisesta (--> koulutustason nostaminen) lähtökohtana koulutuksellinen tasa-arvo. "Hankeperheen" koordinaattori Mika Salonen valotti hankkeille ajankohtaisia asioita.

Keskeinen asia päivässä oli oppimateriaalien jakaminen. Tommi Kytölä OKM:stä ja Anna Lindfors CSC:ltä perehdyttivät rakenteilla olevan oppimateriaalipankin käyttöön (https://aoe.fi). Materiaalien täytyy olla avoimesti lisensoituja (joko CC-BY tai CC-BY-SA) ja niitä voi yhdistellä riippumatta alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Materiaalipankkiin on tulossa erilaisia hakutoimintoja ja se toimii myös videoiden tallentamispaikkana, josta voi ottaa upotuskoodin omaan alustaan. Tällä hetkellä MPASS tai Haka-tunnistus, mutta myös pankkitunnuksilla kirjautuminen toteutuu vielä tänä syksynä.

Kahvitauon jälkeen pääsimme kurkistamaan muutamiin valmiisiin hankkeissa tuotettuihin oppimateriaaleihin (Kestävän kehityksen kurssi/Jouni Hytönen/Helsinki Business College, Koutsaa kaveria -hankkeen opetusvideot ja opiskelijoiden osallistaminen/Toni Tiilikainen/Luksia ja Matemaattisten aineiden verkkokurssit lukioon/Timo Poranen/Tampereen yliopisto). Lopuksi vielä nostoja kierrätys- ja lainaamotoiminnasta (Anni Virnes/Leppävirran lukio), opiskelija/opettajakyselyistä (Anu Wulff/Kuopio), yhteishankinnoista (Anu Konkarikoski/Tavastia) ja pedagogisista toimintamalleista kirjattomalla lukion historiakurssilla (HI6) (Penti Juntunen/Ruoveden lukio). Matematiikan kursseista MAOL järjestää koulutuksia eri paikkakunnilla (Joensuussa 9.11.2019). Tampereella opiskelijat ovat itse rakentaneet ja julkaisseet CBOOK-sovelluksen oppikirjojen kierrättämiseen.

Seminaari järjestettiin upeassa ympäristössä, "kivilinna" Paasitornissa Hakaniemessä.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Syksyn 2019 hankekoulutuksia

Syksyllä hanketoimijoille tarjotaan kolme tunnin webinaaria - teemoina Some opetuksen tukena ja Moodlen käyttö. Marraskuussa onkin sitten jo hankkeen loppuseminaari (to 21.11.2019), jonne saamme asiantuntijapuheenvuorot ainakin Marika Toivolalta, Harto Pönkältä ja Mika Saloselta. Tärkeänä osana seminaaria kehittäjäopettajat esittelevät omia tuotoksiaan. Loppuseminaariin voi myös etäosallistua ja tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Kaikkiin on ilmoittautuminen jo mahdollista Isoverstaan koulutuskalenterissa. https://www.isoverstas.fi/koulutuskalenteri/

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Pöhinää kolmannessa työpajapäivässä

Kehittäjäopettajia kokoontui Kuopioon kolmanteen työpajapäivään ma 9.9.2019 jakamaan kokemuksiaan ja työstämään verkkokurssimateriaalejaan yhdessä toisen tekijän ja/tai kommentoijan kanssa. Kaikki 14 paikalla olevaa opettajaa kokivat hyödylliseksi istua yhteisen pöydän ääreen ja jatkoideoimaan kurssien sisältöjä. Lisäksi Vesannon lukion opettajat Marita ja Titta kertoivat omasta tiimiopettajuudestaan. Kurssit edistyivät tuona päivänä paljon eteenpäin ja suuntaviivat jatkotyöstämiselle tarkentuivat. Hankkeen edustajina Timo Lemmetty ja Anu Wulff auttoivat niin teknisissä kuin pedagogisissakin kysymyksissä. Kursseista suurin osa rakentuu Moodleen, kolme kurssia Peda.net-alustalle.
Kuva kolmannesta työpajapäivästä

tiistai 17. syyskuuta 2019

Syksy 2019 alkoi hanketoimijoiden virtuaalitapaamisilla

Heti syyslukukauden alkuun kävimme läpi tilannekatsauksen hankkeen kehittäjäopettajien kanssa virtuaalisti 2.9.2019. Lähes joka kurssin tekijöistä oli ainakin yksi kertomassa tilanteesta, ja paljon oli osalla tapahtunut kesänkin aikana! Jos ei varsinaisia uusia tuotoksia ollut syntynyt, niin ainakin ideoita. Kahden kurssin osalta opettaja oli muuttanut paikkakuntaa, joka aiheutti uudelleenjärjestelyjä (ja muutamia harmaita hiuksia koordinaattorille) oppimateriaalien rakennusprosessiin näiden kurssien osalta. Loppu hyvin - kaikki hyvin, kaikille kursseille löytyi tekijät.

Hankkeessa olimme varautuneet matkamenoihin eri kaupungeista tulevien tekijäparien tapaamisiin, mutta ilmeni, että ajansäästön vuoksi opettajien keskinäinen kommunikaatio on tapahtunut sähköisesti.

Seuraava etätapaaminen oli ohjausryhmän kanssa 13.9.2019. Perjantai-iltapäivä verotti osallistujia (vaikka ajankohdasta olikin yhdessä Doodlessa sovittu), mutta saimme asioita eteenpäin ja muistio tavoitti loputkin hankerehtorit.


perjantai 12. huhtikuuta 2019

Työpajapäivästä tukea kehittäjäopettajille

Hankkeen toinen työpajapäivä lukioiden kehittäjäopettajille järjestettiin ti 9.4.2019 Kuopiossa. Aamupäivällä innostava kouluttaja Päivi Rimpiläinen tutustutti tiimioppimisen perusteisiin, kuten aitoon dialogiin. Iltapäivällä jatkettiin AR/VR-ohjelmien (mm. Human Anatody 4D, Google Expedition/Taj Mahal) ja ThingLinkin äärellä Matleena Laakson oivassa opissa. Kovasti oli pöhinää ja verkostoitumista. Hanketta ja kursseja saatiin taas yksi hyvänkokoinen askel eteenpäin!

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Virtuaalitapaamisissa tilannekatsaukset

Isoverstaan Oppikirjattomuus-hankkeessa kokoonnumme säännöllisesti myös virtuaalisti kehittäjäopettajien kanssa. Ensimmäinen tällainen tilannekatsauksen ja infon jakamisen etätapaaminen oli to 4.4.2019 klo 15-16. Opettajat eivät aina pääse lähitapaamisiin, mutta kynnys tunnin etätapaamiseen ilman matkustamista mahdollistaa hankkeen etenemisen seurannan kaikille helposti omalta koneelta. Samalla tutustutetaan etäyhteyksien mahdollisuuteen eri oppilaitoksista tulevien yhteisen lukiokurssin tuottajien keskinäiseksi yhteydenpitotavaksi. Tässä tapaamisessa kuultiin miten eri kurssien toteutus oli lähtenyt liikkeelle ja esille nousivat myös mm. laitehankintavinkit.

torstai 28. maaliskuuta 2019

Oppikirjattomat kurssit valittu ja kouluttautuminen jatkuu

Kurssipaletti on nyt kasassa tekijöineen ja kommentoijineen.Tuotettavat oppikirjattomat lukiokurssit tässä hankkeessa ovat ENA1, OP1, MU1, HI3, MAY1, MAA2, AI4+FI2, TE1 ja BI2. Pääosin kursseilla on aina kaksi tekijää, usein vielä eri oppilaitoksista. Kurssien rakentamisessa ja kommentoinnissa edetään yhteisöllisesti ja niinpä seuraavassa työpajassa yhtenä teemana on tiimioppiminen.

Ensimmäisessä työpajapäivässä nousi esille tarve Moodle-koulutuksista ja koulutukset järjestettiin halukkaille 27.2.2019 - erikseen perus- ja syventävä koulutus. Tuona päivänä osalle hankeopettajista perustettiin jo ThingLink-Premium-tilit ja testatiin niiden toimivuutta. ThingLinkin käyttöä ovat muutamat opettajat jo itsenäisesti ja oppijoidenkin kanssa testailleet. Lisää ThingLink-koulutusta tarjoamme kehittäjäopettajille 9.4.2019 työpajapäivänä.